Ei yksinäinen unta saa

Katsoin papananaaman vlogi videon, missä hän puhui, kuinka parisuhde ei ole saavutus. Mietiskelin argumenttia hetken ja lopulta itsekin havaitsin olevani samaa mieltä. 

Jotenkin media ja muut ihmiset ympärilläni ovat syöttäneet minulle samaa pavunvartta: jos olet yksin, olet epäonnistunut. Elämämme tavoitteena on rakastua, lisääntyä, perustaa perhe ja kehuskella niillä omilla lapsilla. Älkäämme unohtako saman kuosisia tuulipukuja. Jos jäät yksin, olet epäonnistunut elämässäsi. Game over. Parempi onni ensi kerralla.

Miksi se on näin? Tekeekö vastakumppani, nyt mies tai nainen, sinusta kokonaisen ja paremman ihmisen? Onnellisen? Kyllä, varmasti onnellisen. Ihminen on seurallinen ja kaipaa rinnalleen toista, tukea. Silti en koe parisuhteessa olevien ihmisten olevan minua parempia. Ennen ehkä koin sen niin, kun ensimmäinen parisuhteeni alkoi 16-vuotiaana. Jotenkin ajan myötä, olen ymmärtänyt, että olen yhtä hyvä ja onnistunut ilmankin toista osapuolta. Olen nyt ollut "yksin" yli puoli vuotta. Kyllä, välillä minullekin tulee niitä läheisyyden kipeyden tunteita ja epätoivon syviä huokauksia, kuinka jään yksin. Sitä minä pelkäänkin, mutta nyt vasta hyväksyn, kuinka en ole epäonnistunut. Olen nyt vain yksin. 

En tarvitse toista ihmistä kokemaan itseni kokonaiseksi. En Haloo Helsingin - Kuussa Tuulee kappaleen mukaisesti etsi rakkautta etsimällä, silloin se ei vastaan tule. Koen, että mahdollinen "elämäni prinssi" on vasta tulossa. Nyt elän sitä aikaa, kun tarkoitukseni on rakentaa minua itseäni. Oppia itsestäni, elää itseäni varten. En halua mennä tuonne Joensuun taikka Lappeenrannan yöhön huutelemaan kaduille, että täältä saisi itselleen tyttöystävän. Ehei, kuka tahansa ei kelpaa. Tulee mieleen ihan se Ellinooran biisi Carrie. 

Ehkä sekavia ajatuksia mätätty päällekkäin. Ehkä pointtini on, ettei yksin oleminen tarkoita epäonnistumista taikka vähennä sinun ihmisarvoa taikka onnistumista. Ei parisuhde ole saavutus. Se on hyvä, jos ihmiset löytävät rinnalleen toisen, jonka kanssa kokevat itsensä hyväksi ja nauttivat toisen seurasta. Minulla on vielä koko elämä aikaa ja nyt nautin tästä yksin olosta. Ehkä joku päivä joku sekoittaa pääni totaalisesti, en tiedä.

Tein itseasiassa aiheesta biisin joskus parisen kuukautta sitten:

Perhe perusta ota paljon lainaa pankista,

rakasta, tee lapsia.

Ottakaa valkokuvia, kehuskelkaa omilla lapsilla,

ostakaa tuulipuvut saman kuosiset.

Arvot, normit, etiikka huutaa: vain rakkaus tuo onnea,

mä liftaan yksin ojassa.

Pelkään että yksin jään elämään, 

ettei kukaan mua rakasta tai muista mua jouluna.

Pelkään hiljaisuutta, yksinäistä täysikuuta,

että mut umohdetaan, eikä aurinko nousekaan.

Tässä nyt oli vain ensimmäinen säkeistö, mutta hieman ajatuksia aiheesta.

Ylihygieenisyys

En kyllä tosiaankaan tiedä miksi kirjoitan tästä aiheesta, mutta nyt se ehkä on mietityttänyt tässä pienessä mielessä. Ylihygieenisyys. 

Itse pidän huolen omasta perus hygieniasta, tottakai. Pesen kädet, käyn suihkussa, pesen vaatteeni ja pesen hampaani sun muuta. Silti, olen kohdannut elämäni aikana erilaisia ihmisiä mielenkiintoisine tarinoineen. Kuinka desifiointipullo on mukana, kun ollaan "ulkona" ja kahvoihin ei kosketa paljaalla kädellä, vaatteet pestään parikin kertaa päivässä, kädet pestään vessaan mennessä ja sieltä tullessa useaan otteeseen. Olen itse ihmetellyt kyseistä käytöstä, ja vastauksina on tullut, etteivät he halua sairastua, saada tauteja sun muita. Bakteerikammo. Ällöttävää.

Aloin pohtimaan tätä. Okei, jos te pelkäätte sairastuvanne, jos nyt koskette siihen kahvaan, miksi minä sairastelen yhtä usein kuin te? Miksen minä ole kokoajan sairaalakunnossa sängyn pohjalla?

Myös sitä olen miettinyt, kuinka joidenkin hygieeniataso yltää niinkin pitkälle, että jos sinulta tipahtaa esimerkiksi suklaapalanen lattialle, heität sen roskiin automaattisesti. Taikka käärrepaperinen karkki. Itse noudatan kuuluisaa "viiden sekunnin sääntöä" ja joskus se venyy myös moneen minuuttiin. Joidenkin mielestä ällöä, mutta itse en ole koskaan kohdannut bakteerikammoa. En kävele varpaillani täällä ja pelkää jokaisen puraisun jälkeen sairastuvani. Elämällä elän. 

Minulle on myös marmatettu aiheesta siivoaminen. En koe siivoamista kovinkaan suurena arvona. Jostain tutkimuksesta kerran luin, että taiteelliset ja lahjakkaat ihmiset ovat sottaisia persoonia ja se helpotti minua, hehe. Mutta ei. Siivoan sitten, kun koen, etten pysty enään elinympäristössäni elelemään. Keittiön tykkään pitää siistinä, sillä siellä teen ruokani ja tila on aina hyväksi. Siltikään täydellinen väliaikainen sekasortokaan ei ole minulle ongelma. Likaisuus ei ole minulle ongelma. 

Tässä jotain mietteitä miulta. En tarkoita sitä, että ylihygieeniset ihmiset olisivat väärässä tai mitään. Itse en vain käsitä tai ymmärrä sitä. Miksi elää niin varovasti täällä peläten bakteereita? Ylivarovaisuudestahan vastustuskyky laskee, tai ainakin näin minä olen sen käsittänyt. Ihminen tarvitsee jotain bakteereita, eiks se näin oo? Tai sitten olen ihan väärässä. Luolamiehetkin jo aikojen alussa ovat olleet kosketuksessa likaisuuden kanssa ja koen, että pahempaa ne kemikaalit elimistölle tekee kuin lika. Jätän tämän tähän. Näitä mietteitä tällä kertaa.

Se alkaa taas

Tää taitaa olla miun viides blogi, jota aloittelen. Pessimistisesti tiedän, että tämäkin jossain vaiheessa hiipuu. Tottakai. Mutta yritetään.

Edellinen blogini (www.oman-tien-etsija.blogspot.com) taisi hiipua ihan motivaation puutteen johdosta. Taikka sen pintaraapaisun vuoksi. Niin pinnallista ja mitäänsanomatonta tekstiä, mistä mie en saanut mitään irti, saati sitten kukaan lukija. Joten nyt yritän olla avoin, kertoa mielipiteitäni ja ajatuksiani. En ole kummoinen kirjoittaja saatika ajattelija, mutta ehkä tää blogi on enemmän miuta itseä varten? En tiedä. Toki, onhan se piristävää jos joku tätä eksyy lukemaan.

Naiivi Räsy Prinsessa. Hupsu nimi blogille, mutta tavallaan koen sen omaksi. Sellainen mie vähän olen. Oman elämäni prinsessa, mutta samalla niin pilvilinnassa elelevä ja sinisilmäisesti katson maailmaa ja uskon ihmisistä hyvää. Räsy ilmaisu ehkä tulee siitä, kuinka kolhuja on tässä miltein 20 vuoden aikana tultu saatua. Tää "naiivi räsy prinsessa" tulee myös esiintymään miun uudessa biisissä, tosin biisi ei kerro miusta. Ei ainakaan kirjaimellisesti.

Jotenkin uuden blogin aloittaminen on vaikeaa. Pitäisi aina esitellä itsensä niin, että jokainen lukija saa jonkinmoisen kuvan kirjoittajasta. En mie osaa. Tälläinen mie olen. Ajatusmaailma on sekameteli soppaa, aasinsillat ovat miun erikoisuus ja en ajattele asioita niinkään realistisesti. Osaan kyllä olla valittava ja pessimistinen, jos sille tuulelle satun. Silti, miun maailma on täynnä unelmia, salattuja haaveita, vaihtoehtoisia loppuja ja salaisuuksia. Todella vaikeaa selittää. Nätyn (Tampereen näyttelijäntyön koulutusohjelman) ennakkotehtävissä oli tänä vuonna tehtävänä kirjoitelma: "Millaisessa maailmassa minä elän?" ja siinä yritin jotenkin diplomaattisesti ilmaista omia ajatuksiani. Sen voin tähän alle liittääkkin, jos jotakuta kiinnostaa. 

Ensimmäisenä, haluan pyytää anteeksi jatkuvia kirjoitusvirheitäni. Yhdyssanat ovat heikkouteni. En edes enää jaksa tarkistaa blondina googlesta, onko se nyt yhteen vai erikseen. Yläasteella äikänopettaja antoi muistisäännöksi: "Laita sanojen väliin sana punainen ja katso sopiiko se siihen, jos sopii, sana ei ole yhdyssana", mutta paskat. Miun päässä jotkut yhdyssanat kuullostaa "punainen"- sanan kanssa erinomaisilta. Ehkä se kertoo vain huonosta äidinkielestä. Ja miusta piti tulla yläasteella vielä äidinkielenopettaja. Haha. Ehkä ihan hyvä näin.

Ei kai tässä sitten muuta. Katsotaan miten tää pyörähtää nyt käyntiin. Halusin tähän postaukseen kuviakin liittää, joten liitän tämän päiväiset kuvailut. Angiinasta toipuilen, mutta miulla ei ole kuumetta sun muuta ollut tämän ohella, joten tylsyyteni keskellä menin ulos räpsimään vähän kuvia. Varsinkin kun ulkona ei ole tällä hetkellä tappo pakkaset. 

MILLAISESSA MAAILMASSA MINÄ ELÄN

”Mari elää ihan omassa maailmassaan”, kirjoitti ala-asteen opettajani arvioituaan kirjoitelmaani. Maailmani on ollutkin aina värikäs, dramaattinen ja unelmia täynnä. Haaveilin jo pienenä muusikon ja näyttelijän ammateista kirkkain silmin. En epäröinyt unelmieni realistisuutta.  Minun maailmassani kaikki on mahdollista.

Maailmankuvani on samaan aikaan niin laaja kuin suppea. Tiedostan sodat ympärilläni, kehitysmaiden hädänhuudot ja poliittiset tilanteet. Tiedän, että maailmassa on vääryyttä, pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Näin ollen unelmoinkin maailmasta ilman näitä kolmea tekijää. Kuitenkin sisälläni elää pieni naiivi lapsi, joka näkee maailman vaaleanpunaisin silmin. Elän omassa kuplassani, jossa kuvittelen maailman paremmaksi paikaksi kuin se on. Minun maailmassani kaikkien asioiden on tapana järjestyä ja muuttua ajan myötä paremmaksi.

Maailma, jossa minä elän, koostuu rakkaista ihmisistä, musiikista, teatterista, tasa-arvosta, rakkaudesta ja mielikuvituksesta. Minulle rakkaat ihmiset tukevat minua, työntävät minua eteenpäin tarvittaessa tällä retkellä ja jakavat kanssani tämän maailman kauneuden. Musiikki on minulle kuin happi, terapiakeino käsitellä asioita ja toteuttaa itseäni. Musiikki on iso sektori maailmastani. Teatteri on aina ollut iso asia maailmassani. Nytkin elän teatterin ympäröimänä kokopäiväisesti Teatteri Rajarikon myötä. Tällä hetkellä Teatteri Rajarikko onkin koko maailmani. Toivon mukaan teatteri on myös tulevaisuudessa sitä. Tasa-arvo on tärkeä asia maailmassani. Jokaisella meillä tulisi olla samat oikeudet sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta taikka ihonväristä huolimatta.

Rakkaus on maailmani tukipilari, joka kannattaa vaikeissakin paikoissa. Rakkauden tunne saa itseni kokemaan tärkeäksi. Mielikuvitus on isona osana maailmassani. Se on valtava voimavara, jolla saan asioista paremman näköisiä ja tuntuisia. Ilman mielikuvitusta, maailmani olisi karu, mustavalkoinen ja suora.

Tiivistettynä, maailma jossa minä elän, on kaunis, unelmia täynnä ja toivoa. Maailmassani on pahuutta, mutta vielä pienen lapsen silmin koitan sitä värittää mieleni mukaan. Maailmani on hektinen, spontaani ja välillä tuntuu, ettei tämä kaikki kestä kauaa. Näin ollen yritän parhaani nauttia jokaisesta sekunnista, jonka vietän maailmassani, maailmassani, joka on täynnä unelmia ja missä mikään ei ole mahdotonta.