Asennetta luurissa

Puhelinmyynti.

Vielä pari kuukautta sitten olin niitä ihmisiä, jotka huoletta painoi luurit puhelinmyyjille. Jotenkin ajatus puhelimitse myymisestä tuntui väärältä taikka vieraan ihmisen kanssa puhumisesta. Ei sillä myyjällä ole persoonaa taikka identiteettiä. Se on vain ääni. Ei se loukkaannu.

Nyt takanani on neljä työvuoroa puhelinmyynnistä. Opiskelujen ohella tuntui helpolta ja vaivattomalta mennä iltatöiksi puhelinmyymään vähän lehtiä ja tienata siinä samalla taskurahaa. Työhaastattelu tuntui mukavalta. Myös koulutuksessa huokui innostus työntekijöistä ja mahtava ilmapiiri. En voinut odottaa omaa vuoroani.

Ensimmäisen vuoron jälkeen jäi suuhun hyvä maku. Sain myytyä neljä lehteä, joka ei ole kovinkaan suuri summa, mutta onpahan jotakin. Toisen työvuoron jälkeen käteen tarttui vain kolme kauppaa. Kolmannen vuoron jälkeen kädessä oli huimat kymmenen kauppaa.

Tänään otin lopputilit. Mutta miksi? Pärjäsin ihan hyvin ja homma ei ollut mitään avaruustiedettä. 

Ensinnäkin haluan nostaa hattua kaikille puhelinmyyjille, jotka tekevät kauppaa. Teillä on asenne kohdillaan, osaatte puhua, taidatte sanavalmiuden ja markkinoinnin taidot. Olette myyntimiehiä. 

Sen yhden työvuoron ajan heitin moraalini nurkkaan hetkeksi. Jos asiakas sanoo, ettei heillä ole aikaa, sitä ei pidä uskoa. Jatka. Jos asiakas kieltäytyy, myy tuotetta kaupanehdotuksilla. Jos asiakas sanoo, ettei tilaa mitään, perustele hyvin. Ole sanavalmis ja vakuuttava. Jos asiakas sanoo, ettei pysty näkemään lehtien tekstejä, keksi hyvä argumentti. Jos asiakas sanoo, ettei hänellä ole varaa, perustele tarjouksen alhainen hinta. Anteeksi, siis edun.

Oma moraalini ei taivu tässä. Ymmärrän, että tärkeintä telemarkkinoinnissa on kaupanteko. Moraalin pitää hieman taipua, että saa kauppaa. Siltikään omani ei taipunut. Kuulin surullisia tarinoita köyhyydestä, leikkauksista ja puhuin muutaman kuumeisen ihmisen kanssa. Ihmiset aloittivat monesti puhelun, etteivät pysty puhumaan kun ajavat autolla. Siltikään nämä "tekosyyt" eivät saa estää kauppaa. Pitää jatkaa eteenpäin kaupanehdotusten kera. Minä en ollut valmis siihen. Se kertoo ehkäpä heikkoudesta, huonosta kauppamiehestä taikka jostain muusta, en tiedä.

Tänään soitin puheluja tuttuun tapaan ja hymy ei vieraillut kertaakaan kasvoillani. Ihmiset aloittivat puhelun: "En sitten tilaa mitään", johon normaalisti hymyhuulessa vastasin, ettei tarvitsekaan. Nyt moraalini kolkutteli ovella ja käski sanoa: "Kiitoksia teille ja hyviä päivänjatkoja." 

Kirjauduin ulos palvelimesta ja laskin kuulokkeet alas. Olin ollut 36 minuuttia töissä. Ilmoitin pomolleni, etten pysty tähän itkien ja täristen. En tiedä mistä se pahaolo kumpusi, mutta minuun sattui. Ehkä ylidramaattista ja turhaa, mutta siltä minusta tuntui. Pomoni ymmärsi. Ihailen häntä, sillä hän hymysuin jaksaa tehdä tuota työtä ja on hyvä siinä. Minusta ei ole siihen.

Olen kokemuksen rikkaampi ja asenteeni puhelinmyyjiin on vaihtunut. Arvostan teitä. Te olette ihmisiä. Te olette taitavia ja sinnikkäitä. Teillä on asenne kohdillaan. Itseltäni ei löytynyt sitä kanttia, mutta olen iloinen että tätäkin tuli kokeiltua.

Hassua tässä oli se, kuinka huomasin jo töihin lähdössä, kuinka en halunnut mennä. Nyt opiskeltuani Teatteri Rajarikossa, jokainen päivä on ollut juhlaa. Vaikka kuinka aamulla on väsyttänyt taikka kolottanut, olen aina noussut, sillä nautin tästä. Muistan, kuinka lukiossa biologian, yhteiskuntaopin, englannin, ruotsin ja maantiedon tunneille oli yhtä vaikeaa mennä kuin puhelinmyyntityöhön. Se oli pakkopullaa jota tein. Ja sitä sen ei pitäisi olla. Kenenkään ei kuuluisi istua siellä kopissa pakosta. Ja niin moni työkollega nauttikin oikeasti siitä mitä he tekivät. Itse en saanut nautintoa rintaan. Ainoa asia mistä nautin, olikin työympäristö ja kannustus, mutta se ei välillä riitä.

Joten neljän päivän puhelinmyyjä kuittaa ja kiittää kokemuksesta. Tsemppiä kaikille puhelinmyyjille. Teillä on asennetta.